"Nuoret tytöt ja pojat tanssivat innoissaan ringissä taputtaen käsiään yhteen. Fiilis on kaikilla mitä mahtavin - kukaan ei ujostele eikä halua peitellä piileviä kykyjään. Musiikin basso hyppii rytmikkäästi seinillä samaan tahtiin kuin kuin rinkiläisten kädet taputtavat yhteen. Kaikissa on hitunen sitä jotain."
"Mene sinä, mene sinä! Näytä se yhden käden seisonta-juttu!!"
Astelin keskelle rinkiä ja aloin muistella niitä vähäisiä breakdancetaitojani mitä olin joskus opetellut. Siis joskus olin oikeasti ihan hyvä, mutta vuoden tauko oli tehnyt tehtävänsä unohtamisen suhteen. Latin rock, uprock, hip twist, six step... Epäilyttävän näköisen "breakdancen" jälkeen päätin kruunata liikesarjani L-kickillä. Siinähän minä olen hyvä. Olin hyvä?
Ensinnäkin otin liikkeeseen ihan hemmetisti liikaa vauhtia. Suorastaan hyppäsin vasemman käteni varaan jalat sojottaen mukamas L-kirjaimen muotoisessa kulmassa. Liian kovan vauhdin seurauksena lähdin kaatumaan taaksepäin, enhän voinut päästää kättäni koukkuunkaan ellen halunnut tippua lärvilleni lattialle. Annoin itseni kaatua taaksepäin, tämähän oli tuttu juttu - pian ottaisin itseni jaloilla vastaan ennenkuin rämähtäisin lattiatasolle. Vaan niin suunnitellusti ei käynytkään. Käteni alkoi tuntua väännetyltä, hyvin pian oudon kivuliaalta joten päästin käteni löysäksi. *NAPS*, kuului olkapäästä. Koko käsivartta alkoi jomottaa niin pirusti että itsekkin ihmettelin mitä tapahtui. Siinä istuin keskellä rinkiä pällistyneen ällistyneenä.
Lapset hurrasivat minulle epäonnistumisestani huolimatta. Nousin lattialta ja kävelin pois ringistä. Käteni ei toiminut. Sormet liikkuivat normaalisti mutta muu käsi oli kuin kuollut. Vannon että aivoni lähettivät ainakin sata miljoonaa käskyä kädelleni koukistua ja liikkua, mutta se ei hievahtanutkaan. No voi perkele. Olkapäähän jomotti niin että vaistomaisesti aloin hieroa ja liikutella sitä toisella kädelläni. *PLUMPS*, kuului jälleen olkapäästä. Tämä ääni ei ollut samanlainen kuin hetki sitten. Se oli hieman vaimeampi ja pehmeämpi. Aiempi ääni oli naksahdus ja tämä oli muljahdus. What's the difference? Mikä ikinä olikaan, käteni alkoi jälleen toimia. Ei niin nopeasti kuin halusin mutta pikkuhiljaa. Toimintakyky ja liikkuvuus palasivat - kipujen kera.
"Noniin, veditte kyllä niin hyvää rinkiä että opettaja on suopea ja päästää teidät viisi minuuttia etuajassa. Hyvää päivänjatkoa!" Ja eikun omiin treeneihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti